Parsoni on terhakka terrieri, jolle on alusta alkaen pyritty jalostamaan kestävän työkoiran ominaisuudet. Parsoni on siis ennen kaikkea kaikkea metsästyskoira sekä henkisiltä että fyysisiltä ominaisuuksiltaan. Nämä metsästyskoiran ominaisuudet ollaan pyritty ja pyritään vastaedeskin säilyttämään rodussa, jotta se edelleen kykenisi toimimaan alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan. 

Suuren metsästysviettinsä sekä energisyytensä vuoksi parsonrussellinterrieri ei ole kaikkein helpoin koirarotu ja parsonin liikunta ja muu aktivointi vie paljon aikaa. Myös parsonin koulutus on haastavaa ja aikaa vievää. Parsonilla ei ole yhtään miellyttämishalua, mutta parsoni tekee vaikka mitä jos kokee jollakin tavalla hyötyvänsä siitä ja jos ohjaajalla on oikeat keinot käytössä. Helpoin tapa kouluttaa parsonia on tehdä se jonkin asian kanssa millä palkita koira (esim. ruoka, lempilelu tms.). Jollakin mikä on yksi ylitse muiden. Myös naksutinkoulutus toimii parsoneilla. Koulutuksessa pitkä pinna on hyväksi. Parsoni oppii jutut helposti, mutta toinen juttu onkin sitten se kuinka saada parsoni tottelemaan jo opittuja temppuja tai käskyjä ;)

Parsoni on siis pääasiassa ja alunalkaen metsätyskoira, mutta nykyään yhä useammat käyttävät parsonia ns. harrastekoirana. Parsoni sopii hyvin Agilityyn, Tottelevaisuus koulutukseen (TOKO) ym. harrastuksiin. Parsoneita näkee paljon myöskin koiranäyttelyissä.

Parsoni sopii hyvin sekä yksineläjälle, että lapsiperheeseen. Niin kerrostaloon kuin omakotitaloonkin. Muiden eläinten kanssa parsonit voivat tulla oikein hyvin toimeen, jos ovat niihin jo pienenä tottuneet. Esim. hevoset, maatilaneläimet ja jopa kissat. Pienet lemmikkipiipertäjät saattavat tosin olla parsonin mielestä erehdyttävästi päivällisen näköisiä..heh  

Suomen Kennelliitto ry:n ja
FCI:n hyväksymä rotumääritelmä

PARSONRUSSELLINTERRIERI
(PARSON RUSSELL TERRIER) 

Alkuperämaa: Iso-Britannia

Käyttötarkoitus: Vankkarakenteinen ja sinnikäs    työterrieri, joka on erityisen kyvykäs maanalaisessa työskentelyssä.

Historia: Rodun kehittäjä pastori John (Jack) Russell syntyi 1795 Dartmouthissa, Devonissa. Suurimman osan elämästään hän toimi pappina Swimbridgen seurakunnassa Devonissa. Hän oli kokenut hevosmies ja taitava metsästäjä, joka innostui tavattomasti terriereistä ja niiden jalostuksesta. Kun Englannin Kennelklubi perustettiin vuonna 1873, oli pastori Russell yksi sen ensimmäisistä jäsenistä. Hän kuoli 87 vuoden   korkeassa iässä vuonna 1883. Opiskellessaan Oxfordissa hän osti ensimmäisen terrierinsä, valkoisen karkeakarvaisen nartun, jonka pään värimerkit muistuttivat paljon nykyisen rotumääritelmän mukaisia värimerkkejä. Jack Russell teki useita risteytyksiä sekä yksi- että monivärisillä työterriereillä. Hän piti aina     tärkeämpänä metsästysominaisuuksien parantamista kuin yhtenäisen tyypin luomista. Risteytyksiä muiden terrierirotujen kanssa jatkettiin myöhemminkin. Jack Russell kokeili myös risteytyksiä muiden koirarotujen kanssa, mutta tulokset eivät vastanneet alkuperäistä tyyppiä. Yritykset tuottivat pettymyksen, ja niistä     luovuttiin. Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen rodun suosio on lisääntynyt Euroopan mantereella, erityisesti metsästäjien ja hevosharrastajien keskuudessa. Englannin Kennelklubi hyväksyi rodun ja julkaisi Parson Jack Russellinterrierin virallisen väliaikaisen rotumääritelmän 22.1.1990. FCI vuorostaan otti rodun väliaikaislistalleen 2.7.1990.

Yleisvaikutelma: Työkoiraksi soveltuva, toimelias ja ketterä, jalostettu nopeaksi ja kestäväksi.     Yleiskuvaltaan sopusuhtainen ja notkea. Työssä saadut arvet ovat sallittuja.

Tärkeät mittasuhteet: Sopusuhtainen. Rungon kokonaispituus on hieman suurempi kuin säkäkorkeus. Etäisyys kirsusta otsapenkereeseen on hieman lyhyempi kuin otsapenkereestä niskakyhmyyn.

Käyttäytyminen ja luonne: Ennen kaikkea työterrieri, joka taipumustensa ja rakenteensa puolesta kykenee maanalaiseen työskentelyyn ja juoksemaan ajavien koirien kanssa. Rohkea ja ystävällinen.

Pää: KALLO-OSA: Tasainen, kohtuullisen leveä ja   vähitellen silmiä kohti kapeneva.
OTSAPENGER: Matala.
KIRSU: Väriltään musta.

LEUAT/HAMPAAT/PURENTA: Leuat ovat voimakkaat ja lihaksikkaat. Täydellinen ja säännöllinen leikkaava purenta, ts. yläleuan hampaat koskettavat tiiviisti alahampaiden etupintaa; hampaat ovat kohtisuorassa leukoihin nähden.
SILMÄT: Mantelinmuotoiset, melko syvälle sijoittuneet ja väriltään tummat; ilme on valpas ja terävä.
KORVAT:Pienet, V-muotoiset, eteenpäin taittuvat, päänmyötäiset ja kohtalaisen paksut. Korvan kärki  ulottuu silmäkulmaan. Korvan taitekohta ei saa olla kallolinjan yläpuolella.

Kaula: Selväpiirteinen, lihaksikas, melko pitkä ja     vähitellen lapoja kohti levenevä.

Runko: Tasapainoinen. Rungon kokonaispituus on   hieman säkäkorkeutta suurempi.
SELKÄ:Vahva ja suora.
LANNE:Hieman kaareva.
RINTAKEHÄ:Kohtalaisen syvä, ei ulotu kyynärpäiden alapuolelle. Mitattaessa keskikokoisten käsien tulee yltää rintakehän ympäri lapojen takana. Kylkiluut eivät ole liian kaarevat.

Häntä: Vahva, suora, kohtalaisen ylös kiinnittynyt ja liikkeessä selvästi korkea-asentoinen. Perinteisesti typistetty suhteessa rungon pituuteen, kuitenkin siten, että hännästä saa hyvän otteen. (Huom. Suomessa typistyskielto.)

Eturaajat: YLEISVAIKUTELMA: Eturaajat ovat vahvat ja ehdottoman suorat, eivät sisä- eivätkä ulkokierteiset.
LAVAT:Pitkät, viistot ja taakse sijoittuneet;     selväpiirteinen säkä.
KYYNÄRPÄÄT:Tiiviisti rungonmyötäiset ja vapaasti liikkuvat.
KÄPÄLÄT:Tiiviit, eivät sisä- eivätkä ulkokierteiset; päkiät ovat kiinteät.

Takaraajat:

YLEISVAIKUTELMA: Takaraajat ovat vahvat, lihaksikkaat ja hyvin kulmautuneet.
POLVET:Hyvin kulmautuneet.
KINTEREET:Matalat.
VÄLIJALAT:Yhdensuuntaiset, antavat hyvän työnnön.
KÄPÄLÄT:Kuten etukäpälät.

Liikkeet:Vapaat ja tasapainoiset; edestä ja takaa katsottuna suorat.

Nahka:Ehdottomasti paksu ja irtonainen.

Karvapeite:KARVA: Luonnostaan laadultaan karhea, rungonmyötäinen ja tiheä; joko karkea tai sileä. Vatsa ja rungon alaosa ovat karvoittuneet.
VÄRI:Yksivärinen valkoinen tai enimmäkseen valkoinen. Punaruskeat, keltaiset tai mustat merkit, tai mikä tahansa näiden värien yhdistelmä. Merkit ovat mieluiten sijoittuneina päähän ja/tai hännän tyveen.

Koko: SÄKÄKORKEUS: Uroksilla ihannesäkäkorkeus 36 cm, nartuilla 33 cm, 2 cm:n ylitys tai alitus hyväksytään.

Virheet: Kaikki poikkeamat edellämainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen.

Hylkäävät virheet: Vihaisuus ja sairaalloiset piirteet.